Info
Henkilöstö | Kumppanit
- Mikä?
- REILIA on Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Kouvolan yksikön hallinnoima hanke, jonka tavoitteena on perustaa rautatiekulttuurikeskus. Hanketta rahoittavat EU:n Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Etelä-Suomen lääninhallitus ja Kouvolan kaupunki.
- Mitä?
- Tavoitteena on lisätä suomalaisten tietoisuutta rautateiden historiasta sekä kulttuuriperinnöstä. Hankkeen päätehtävä on rautatiekulttuurin tutkimuksen organisointi ja toteuttaminen sekä arkistomateriaalin kartoittaminen, kerääminen ja dokumentointi.
- Kenelle?
- REILIA on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita liikennehistoriasta ja liikennekulttuurin historiasta. Tallennustoiminta, kokoelmat ja näyttelyt palvelevat matkailijoita, näyttelyvieraita, tutkijoita, harrastajia ja tulevia sukupolvia.
- Missä?
- Hankkeemme ensimmäinen vaihe
toteutetaan virtuaalisena näyttelytilana 2008-2010 aikana. Syksyllä 2010 avautuu näyttely “Naiset rautateillä” Kouvolan taidemuseon tiloissa.