Rautatiekulttuuria Kouvolasta!

hmaki, 1.2.2009

Rautatiekulttuuri

Helsingin konepajan torvisoittokunta. Kuva kirjasta “Valtionrautatiet 1862-1962″

Rautatie on merkittävä osa Kymenlaakson ja Kouvolan historiaa. Kouvolan kaupunki onkin valinnut yhdeksi kehittämisensä kärjeksi rautateihin liittyvän osaamisen. Yhteistyönä Kouvolan kaupungin ja Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Kouvolan yksikön kanssa on käynnistynyt hanke, jonka aikana perustetaan Kouvolaan valtakunnallinen rautatiekulttuurikeskus.

Hanke on saanut EAKR -rahoituksen Etelä-Suomen lääninhallitukselta vuoden 2010 loppuun. Rautatiekulttuurinkeskus tulee olemaan ajallisesti kaksisuuntainen; rautateitä lähestytään historian ja tulevaisuuden perspektiiveistä. Erityisesti keskitytään ihmiseen rautateillä. Rautatiekulttuurikeskus toteutetaan sekä fyysisenä ja että virtuaalisena tilana. Tässä ensimmäisessä vaiheessa ei rakenneta keskukselle seiniä, vaan pyrimme ensin tuottamaan keskukselle sisältöä. Tieteelliset kriteerit täyttävää tutkimusta rautatiehistoriasta ja -kulttuurista on Suomessa tehty todella vähän.

Rautatiekulttuurikeskuksen tärkeimmäksi tehtäväksi nouseekin tutkimuksen organisointi ja toteuttaminen sekä arkistomateriaalin kerääminen ja dokumentointi. Tutkimustoiminnan tavoitteena on rautatiekulttuuriin liittyvän tuntemuksen ja houkuttelevuuden lisääminen sekä akateemisen opetuksen kehittämistarpeiden toteuttaminen. Rautatiekulttuurikeskus toimii virtuaalisesti rautatiekulttuurin tutkimuksen yliopistojen välisenä verkostona.

Jätä kommentti