Sisätilojen kunnostuksessa on edetty viime syksystä iso harppaus. Yhteistyö Kouvolan seudun ammattiopiston kanssa on ollut hyödyllistä molemmin puolin. Opiskelijat ovat työharjoittelujaksoillaan päässeet kokeilemaan taitojaan muun muassa seinien pinkopahvien kiristämisessä ja paikkauksessa. Joihinkin huoneisiin on laitettu uudet paperitapetit. Myös osa sisäovista entisöidään oppilastyönä. Ovista on jo poistettu vanha maali ja myöhemmin ne saavat uuden maalipinnan. Sisäkatot on asemarakennuksen asuntopuolella maalattu valkoisiksi.

Vuoden aikana tehdyn työn tulokset näkyvät erityisesti aseman ulkopinnoilla. Osa alimmista hirsistä on jouduttu korvaamaan uudella puulla. Samalla on vaihdettu jalkalistoja. Ikkunoiden alle syntyy helposti kosteusvaurioita, ja niin oli käynyt myös Selänpäässä. Sen takia ikkunoiden alapuolisia rintapaneeleita on korjattu useasta kohdasta. Samoin koristelistoja on uusittu. Tämä kaikki on tehty hienovaraisesti, niin paljon vanhaa säilyttäen kuin on ollut mahdollista. Katonharjalle asennetut kattosillat helpottavat katolla liikkumista, ja nyt sadevesi ohjautuu uusia syöksytorvia myöten pois rakennuksen seinustoilta.

Aseman ulkoseinillä näkyy 1800-luvun lopun puuarkkitehtuurissa suosituksi tulleen puusepäntyylin, myös nikkari- tai sveitsiläistyyliksi kutsutun, koristeellisen rakennustavan piirteet. Sille oli tyypillistä ulkovuorauksen vaihtelevuus. Lautavuoraus jaettiin kenttiin, käyttäen vaaka- ja pystylaudoitusta, ikkunoiden alapuolisia rintapaneeleita sekä runsaita listoituksia. Myös nurkkapilasterit kuuluivat käytettyihin koriste-elementteihin.

Selänpään aseman arkkitehtuuria tehostavat lukuisat koristeaiheet. Puusepäntyylissä pyrittiin käyttämään puulle sopivia työstämistapoja: porattuja, sorvattuja ja koristesahattuja aiheita. Vaakakoristelista ja sen alapuolinen nuppiaiheella koristeltu hammaslista jakavat vaaka- ja pystylaudoitetut vyöhykkeet toisistaan. Tarkasti sahatut koriste-elementit ja -listat kiertävät jälleen koko aseman ulkoseinän. Talkooväki on tehnyt valtavan työn nuppikoristeiden valmistamisessa ja viimeistelyssä.

Etelään päin olevan päätyseinän vaakalaudoitus on uusittu kokonaan. Seinään on syyskuussa maalattu kerros Lin pellavaöljymaalia, joka on perinteinen kylmäpuristetusta pellavaöljystä valmistettu maali. Se sopii hyvin aseman ulkoseinien maalaamiseen, sillä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun asemarakennusten seinät olivat yleensä maalattu juuri öljymaalilla tai keittomaalilla. Perinteisellä öljymaalilla maalatessa on oltava kärsivällinen, sillä maalikerrosten on oltava ohuita, jotta ne kuivuisivat tasaisesti. Ohuet kerrokset kuivuvat myös nopeammin. Seinät on maalattava vähintään kaksi kertaa.

Aseman ulkopinnoille on suunniteltu hienostunut ja hillitty värimaailma. Koristelistat ja muut koriste-elementit korostuvat maalin eri sävyjen ansiosta. Seinät maalataan kolmella vaalealla värillä ja tietyt koristeosat tehostevärillä. Ulko-ovien väriksi on ajateltu keskiharmaata. Värisuunnitelma on harmoninen. Sen näkee jo nyt, kun ulkopinnoista on maalattu osa. Suurin maalausurakka on kuitenkin edessä ensi keväänä.

Virkailijatiloissa kunnostus on vielä alkuvaiheessa. Sinne on kaavailtu suurempaa yhtenäistä tilaa, jossa voisi jatkossa järjestää erilaisia tilaisuuksia, esimerkiksi näyttelyitä ja konsertteja. Näistäkin tiloista on paljastunut aseman historiaan liittyviä hienoja yksityiskohtia. Virkapuolen komeron seinää peittää vanha koristeellinen tapetti ja ulkoseinässä on näkyvissä asemalla sijainneen postin palveluluukut.

Seminaarissa palkittiin rautatieaiheisen kirjoituskilpailun parhaat. Junalla sotaan ja sotaa pakoon- niminen kirjoituskilpailu oli järjestyksessään jo neljäs Kouvolassa järjestetty rautateitä käsittelevä kirjoituskilpailu. Viime vuonna talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta ja tänä vuonna jatkosodan syttymisestä tulee 70 vuotta. Alkaa siis olla viimeiset hetket kerätä talteen muistitietoa sota-ajan junamatkoista. Kirjoituskilpailuun saapui kaikkiaan 70 kirjoitusta, jotka kuvasivat sodan ajan matkustamista tai työskentelyä rautateiden palveluksessa. Muistoja kertyi kattavasti ympäri Suomea, yhteensä 42 paikkakunnalta.

Kilpailu oli äärimmäisen tasainen; parhaat kirjoitukset piti arvioida vielä toistamiseen voittajien selvittämiseksi. Kilpailun voittajaksi valikoitui Pentti Kauranen Helsingistä. Hän kirjoitti erään viipurilaisen perheen evakkomatkoista sota-vuosina. Tapahtumat oli kuvattu pikku-pojan näkökulmasta. Kirjoitus ylsi voittajaksi luultavasti siksi, että se toimi tavallaan kilpailuun osallistuneiden evakkotarinoiden “prototyyppinä”. Pentti Kaurasen kirjoituksessa kiteytyivät lukuisten evakkomatkojen muistot yhteen ja samaan tarinaan.

Toinen palkintosija jaettiin Paula Hovin ja Hilkka Niemisen kesken. He molemmat kirjoittivat junalla tehdystä evakkomatkasta pikku-tytön näkökulmasta. Molemmissa kirjoituksissa oli erityisen hyvin saatu kuvattua tapahtumat juuri pienen lapsen näkökulmasta. Mukana oli myös karjalan murretta huumoriakaan unohtamatta. Tarinat olivat koskettavia ja liikuttavia.

Kolmannen palkinnon pokkasi Eemeli Hakoköngäs, jonka kirjoitus kuvasi Tornion asemalla tapahtunutta siirtokuormausta sekä aseman lähistöllä sijainnutta “pikku-berliiniä”, saksalaisten sotilaiden elintarvike-, ammus- ja muiden tarvikkeiden varastoaluetta. Raati kiiiteli aiheen erityisyyttä ja sujuvasanaisuutta. Kirjoittaja oli haastatellut kirjoitusta varten isoäitiään, joka työskenteli siirtokuormauksessa.

Vierailevana luennoitsijana oli dosentti Ilkka T. Seppinen. Hän kertoi seminaariyleisölle Kaakkois-Suomen rautateiden pommituksista talvisodan aikana hyvin yksityiskohtaisesti.

Seminaarin päätti rautatie-elokuvien klassikko “Lentävä kalakukko” tähtenään Esa Pakarinen.

Junalla sotaan ja sotaa pakoon -kirjoituskilpailuun saapui kaikkiaan 70 kirjoitusta, jotka kuvasivat sodan ajan matkustamista tai työskentelyä rautateiden palveluksessa. Mukaan mahtui yhteensä 42 paikkakuntaa, joten muistoja kertyi kattavasti ympäri Suomea, jopa Ruotsista saakka. Julkaisuun koottiin kilpailussa parhaiten sijoittuneet kirjoitukset.
Sotahistoria on historian osa-alue, jota on ryhdytty viime vuosikymmenenä käsittelemään muistakin kuin sodankäynnin näkökulmasta. Esiin ovat nousseet sotilaiden lisäksi myös muut sodan toimijat ja kokijat. Viime vuosina muistelukertomuksissa on huomioitu naisten ja lasten aktiivinen rooli sota-aikana. Myös kirjoituskilpailuun osallistuneista lähes 40 % oli naisia. Sodan jalkoihin jääneillä siviileillä on omat tarinansa kerrottavana ja näiden tarinoiden arvo historiankirjoitukselle on kiistaton.

Kilpailukirjoitukset olivat keskenään hyvin erimitallisia; osa sivun mittaisia, osan käsittäessä kymmeniä sivuja. Rivien välistä välittyi selkeä tarve kokemusten ja muistikuvien kertomiseen ja tallentamiseen, vaikkei sitä erikseen mainittu tekstissä. Näistä asioista ei ole aiemmin kovin paljoa puhuttu. Vielä mukana muistelemassa olevat olivat sodan aikaan melko nuoria, joko lapsia tai aikuisen elämänsä alussa. Pääsääntöisesti kirjoitukset ovat siis joko lapsen tai nuoren sotilaan näkökulmasta kirjoitettuja. Sota-ajan lapset muistelivat junalla tehtyjä evakkomatkoja tai matkaa sota-lapseksi Ruotsiin. Lukiessani lasten matkakertomuksia, liikutuin kerronnan koskettavuudesta. On sanomattakin selvää, että sota-ajan lapsuuden tuntemukset ovat valtavia, edelleen kipeitä ja vaativat päästä kuuluviin. Monella kirjoittajalla tämän kirjoittaminen ja asioiden sanominen ääneen on saattanut viedä vuosikymmeniä.

Rautatiet pitivät Suomen liikkeellä sotavuosina. Rautatieläiset toimivat voimiensa rajoilla, sillä kansan matkustustarpeet kasvoivat ja samanaikaisesti rautateitä pommitettiin ahkerasti. Henkilöliikenne kasvoi 3,5 kertaiseksi rauhan aikaan verrattuna. Junilla kulkivat kaikki: siviilit, sotilasjoukot, eläimet, ammukset, kaatuneet. Näihin matkoihin liittyy paljon tunteita ja muistoja.

Seminaarissa julkaistaan Junalla sotaan ja sotaa pakoon -kirjoituskilpailun voittajat sekä parhaista kirjoituksista koottu kirja. Vierailevana luennoitsijana on dosentti Ilkka T. Seppinen, joka kertoo Kaakkois-Suomessa tapahtuneista rautatiepommituksista.

Ohjelma:

10.00 – 10.30 Rautatieseminaarisarjasta / 1920-1930-lukujen teatterivierailut Kouvolassa ja teatterivierailut jatkosodan rintamilla – opettaja Ritva Sorvali
10.30 – 11.00 Junalla sotaan ja sotaa pakoon – kirjoituskilpailun tuloksia, palkintojen jako ja kirjan julkaiseminen – projektipäällikkö Heli Mäki
11.00 – 11.15 Väliaika, Kuntotalon kahvio
11.15 – 12.15 Sota-ajan rautatiepommitukset Kaakkois-Suomessa – dosentti Ilkka T. Seppinen
12.15 – 12.45 Väliaika, Kuntotalon kahvio
12.45 – 14.00 Elokuva Lentävä kalakukko

Lämpimästi tervetuloa!

Kouvolan taidemuseossa esillä ollut Yksipunttiset -naisia rautateillä -näyttely on päättynyt. Työryhmän suureksi iloksi näyttelyssä vieraili menneen kolmen kuukauden aikana 3174 henkilöä!!! Tämä ylitti syyskuun alussa asetetun tavoitteen.

Yksipunttisten työryhmä koostui Kouvolan kaupunginmuseon ja Helsingin yliopiston Palmenian Kouvolan yksikön väestä vahvistettuna KYAMK:n opiskelijoilla. Tahdomme kiittää lämpimästi näyttelyn yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistivat näyttelyn toteuttamisen sekä näyttelyssä vierailleita, jotka annoitte työllemme parhaan mahdollisen kiitoksen.

Uusi kirja rautatienaisista on ilmestynyt Kouvolan kaupunginmuseon julkaisusarjassa. Kirjan nimi on Vaimoväen osasto – naisia rautateiden palveluksessa. Kirjan ovat toimittaneet Anu Kasnio, Jenni Korjus ja Heli Mäki. Kirja on tehty yhteistyössä Kouvolan kaupunginmuseon ja Reilian kanssa.

Kirjassa kerrotaan rautatienaisista eri näkökulmien kautta. Sisältöön kuuluu tiivistelmä Yksipunttiset- naisia rautateillä – näyttelyn pääkohdista. Mukana on englantilaisen kirjailijan ja tutkijan Helena Wojtczakin artikkeli, joka perustuu hänen palkittuun teokseensa “Railwaywomen – exploitation, betrayal and triumph”. Hänen samanniminen artikkelinsa julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomennettuna. On hämmästyttävää huomata, kuinka samankaltainen asema rautatienaisilla on Englannissa ja Suomessa ollut.

Talvella 2008–2009 järjestettiin ”Naisia rautateillä” – kirjoituskilpailu, jossa kerättiin tietoja eri naisammateista rautateillä. Tässä kirjassa kilpailun kolme parasta kirjoitusta julkaistaan kokonaisuudessaan.

Kirjan päättää artikkeli, jossa kerrotaan erään rautatienaisen ura harjoittelijasta vt. asemapäälliköksi saakka.

Kirja sisältää paljon mielenkiintoista valokuvamateriaalia ja on taitoltaan aivan kerrassaan upea! Kannessa koreilee Kouvolan aseman kirjurit ja sähköttäjät vuonna 1905.

Kirja on myynnissä Kouvolan taidemuseossa, Poikilossa. Kirjan hinta on 20 euroa.

Rautatiekulttuurikeskus Reilian väki vieraili Selänpään asemalla tutustumassa aseman kunnostusprojektiin. Kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana asemalla on paiskittu hartiavoimin töitä ja remontti on edennyt jättiaskelin. Lokakuun loppuun mennessä talkooporukalle on kertynyt hulppeat 3455 työtuntia.

Asema on saanut uuden kolmiorimahuopakaton, joka on samanmallinen kuin alkuperäinenkin on ollut. Katolle on rakennettu uudet piiput kierrätystiilistä ja räystäslaudat on uusittu. Piippujen päihin on laitettu verkot, joten naakat eivät enää pääse Selänpään aseman hormeihin pesimään. Myös ullakkokerroksen pikku-ikkuna on korjattu. Niin sanotun piikojenrapun taustan hirret ja laudoitus on uusittu.

Asuntopuolen kuistia on nostettu hieman, koska se oli vuosien saatossa päässyt vajoamaan. Kaikki ulkoikkunat on kunnostettu, pohjamaalattu ja rikkinäiset lasit uusittu. Ikkunoiden puuosia on korjattu vain tarpeen mukaan. Uutta oli tarvittu yllättävän vähän, ottaen huomioon aseman iän. Pieniä korjauksia on tehty koristeosiin ja kattotuolien päihin.
Päärappujen tausta oli päässyt lahoamaan, joten se on uusittu kokonaan. Rappukivet on viety kunnostustöiden ajaksi aseman puistoon.

Asuntopuolen kunnostustyöt ovat niin ikään edenneet paljon. Aivan ensimmäiseksi asian huomaa astuessaan sisälle; tuoksu huoneissa on aivan erilainen kuin vuosi sitten. Lähes kaikki ovet on hiottu ja pohjamaalattu. Sisäkatot on hiottu kitattu ja niin ikään pohjamaalattu. Tapetit on valokuvattu ja kaikki tapettikerrokset on tutkittu. Useasta kohtaa on raaputettu esiin väriportaat, joista käy ilmi lukuisat maalikerrokset. Niitä saattaa paikoin olla toistakymmentä. Myös kaikki uunit toimivat, joten sisällä oli suloisen lämmintä.

Kaiken tämän lisäksi myös pihaa ja ympäristöä oli kunnostettu. Tärkein muutos lienee aseman ohittava uusi tie, joka siirtää liikenteen pois aseman välittömästä pihapiiristä. Vanha romahtanut piharakennus oli purettu ja tilalle oli istutettu runsaasti kukkia odottamaan ensi kesää. Myös lehmusten muodostama huvimaja oli upea, vakkei lehtiä puissa enää ollutkaan.

Sydämellinen kiitos Seppälän pariskunnalle mukavasta aamupäivästä Selänpään asemalla! Seuraavan kerran käymme seuraamassa kunnostusprojektin kulkua ensi kesänä.

Katso uusimmat Selänpään aseman kuvat tästä!

Kouvolan XI rautatieseminaari pidettiin Kouvola-talolla 25.9.2010. Seminaarin aiheena olivat englantilaiset rautatienaiset sekä suomalaiset ratajätkät.

Seminaarin kansainvälinen vieras tutkija-kirjailija Helena Wojtczak valotti esitelmässään naisten roolia Britannian rautateillä 170 vuoden ajalta. Hänen esityksensä perustui hänen 16 vuotta kestäneen tutkimustyönsä tuloksiin. Britanniassa rautateitä pidettiin miesten valtakuntana, johon heillä katsottiin olevan synnynnäinen oikeus. Varhaisina vuosina naiset jopa pukeutuivat miehiksi päästäkseen töihin. Vuonna 1900 rautatieyhtiön työntekijöistä 99% oli miehiä. Vieläpä 1970-luvun lopussa, jolloin Helena itse aloitti konduktöörinä, hän oli 30 000 miehen joukossa ainoa nainen.

Naisia palkattiin rautateille vähäarvoisiin ja matalapalkkaisiin tehtäviin. Molempien maailmansotien aikana naiset korvasivat rintamalle joutuneet miehet rautateillä. Parhaillaan jopa 100 000 naista oli rauteillä töissä. Heidät koulutettiin tehtäviinsä, mutta kautta linjan palkat olivat pienempiä kuin miesten, vaikka tehtävät olivat samat. Sodan päätyttyä naiset joutuivat jättämään työpaikkansa. Myös ammattiliitot kohtelivat huonosti naisia, eivätkä edes aluksi hyväksyneet heitä jäseniksi.

Tänä päivänä Britannian rautateillä on tuskin yhtään tehtävää, johon nainen ei pääsisi tai jota nainen ei tekisi. Toisaalta rautateiden yksityistäminen on heikentänyt erityisesti huonopalkkaisissa tehtävissä työskentelevien naisten asemaa.

Seminaarin toinen luennoitsija oli Suomen Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio. Hän kertoi värikkäästi ja huumorilla höystettynä suomalaisista radanrakentajista 1900-luvun taitteessa. Esitelmä antoi perusteellisia vastauksia kysymyksiin: millaisia työntekijöitä radanrakentajat olivat ja millainen oli radanrakentajien ja työväenliikkeen välinen suhde? Erityisen kiinnostavaa oli kuulla miten radanrakennus vaikutti elämään maaseudulla?

Kalle Kallio väritti esitelmäänsä aikalaisista sanomalehdistä löytämillään lehtijutuilla ja julistuksilla. Nämä, usein paatosta täynnä olevat, kirjoitukset huvittivat yleisöä. Rautatienrakentajat kulkivat ratatyömaiden mukana ja olivat siten juurettomia ja joutuivat helposti paikallisten ennakkoluulojen kohteiksi. Aluksi “jätkä” oli pilkkanimi, mutta pian se otettiin rautatierakentajien keskuudessa omaan käyttöön, aivan samalla tavalla kuin metsätyömiestenkin “tukkijätkä”. Jätkä sanaan yhdistettiin useita hyviä piirteitä, kuten reiluus, ahkeruus, rohkeus ja vapaus.

Paikalle saapunut seminaariväki jäi lukumäärältään vähäisemmäksi kuin yleensä, mutta kysymysten lukumäärä oli moninkertainen verraten aikaisempiin seminaareihin. Molempien aiheiden ympärille syntyi vilkas keskustelu.

Kaipiaisten aseman seudulla tapahtuu!  Kaipiaisten nuorisoseurantalolla pidetään rautatie-iltamat lauantaina 18.9.2010 klo 18. Iltamissa juhlitaan Pietarin radan ja aseman 140-vuotisjuhlaa ja korostetaan Kaipiaisten merkitystä kansainvälisenä kohtauspaikkana.

Ohjelmassa on luvassa historiallisen pienoisnäytelmän “Rautahevosta odotellessa”, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut myllykoskelaisen Tomi Iivonen.  Aseman roolihenkilöinä ovat Haminan Hywät Asukkaat ry:n  historiallisia henkilöitä 1800-luvun lopulta, Kaipiaisten nuorisoseuran ry:n väkeä sekä paikallisten harrastajateattereiden näyttelijöitä.

Kuvaaja Jaana Peltola

Kaipiaisten asemarakennuksessa toteutetaan valokuvanäyttely vanhoista valokuvista, jotka kertovat Kaipiaisten aseman ja sen ympäristön kulttuurihistoriallisesta merkityksestä.

Kaipiaisten asema on valmistunut vuonna 1870 ja se oli yksi tärkeimmistä Pietarin radan asemista. Se oli Pietarin radalla ainoa asema, jossa oli ravintola. Ravintola olikin paikallinen kuuluisuus, jota myös seudun asukkaat suosivat. 1800-luvun lopulla rautatien virkamiehet pitivät asemarakennuksessa omia vuosijuhliaan, joihin kokoontui virkakuntaa kaikilta lähiseutujen asemilta. Mukaan kutsuttiin myös tehtaiden herrasväki. Juhlat olivat muistitedon mukaan loisteliaita.

Iltamien tanssiorkesterina on kouvolainen Kangastus, Esa Sjöblomin johdolla.

Iltamat ovat osa Minun Kouvolani-iltamakiertuetta. Lämpimästi tervetuloa!

Seminaari on yleisölle avoin ja pidetään  lauantaina 25.9.2010 klo 10-15.  

Seminaariin on kutsuttu vierailevana luennoitsijana kirjailija Helena Wojtczak Englannista. Hän puhuu rautatienaisista Englannin rautateillä. Esitys perustuu hänen palkittuun teokseensa “Railwaywomen – exploitation, betrayal and triumph”. Tilanne Englannissa on paljon samankaltainen kuin Suomessa, rautateillä työskennelleet naiset ovat jääneet lähes huomiotta! Esitys pidetään englanniksi, mutta yleisölle jaetaan esitys suomennettuna, joten esityksen seuraaminen on helppoa.  Helena Wojtczak on loistava esiintyjä ja hänen esityksensä sisältää paljon harvinaista kuva- ja filmimateriaalia jopa ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Huumoria ei ole myöskään unohdettu.

Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kertoo esitelmässään “Ratajätkän jäljillä” suomalaisista rautatienrakentajista 1900-luvun alussa. Vuosisadan vaihde oli radanrakennuksen kukoistusaikaa, jolloin uusia rautateitä avattiin eri puolilla Suomea. Rautatietä pidettiin modernisaation symbolina ja radanrakentajien mukana maaseudulle levisivät uudet tavat ja ajatukset työväenliikkeestä lähtien. Työt tehtiin pääasiassa miesten ja hevosten voimin, mutta radanrakennus edusti myös aikansa korkeaa teknologiaa. 

Toisaalta rakentajien asunnot olivat kurjia, heihin suhtauduttiin torjuvasti ja rajuja yhteenottoja sattui paikallisten kanssa. Jätkä olikin pilkkanimi, jonka radanrakentajat ottivat vuosisadan alussa omaan käyttöönsä. Ratajätkän uskottiin sosialismin avulla parantuneen raaoista tavoistaan uutteraksi työmieheksi, joka kohosi arvoltaan talollisten ja herrojen rinnalle tai vähän ohikin.