Kaipiaisten aseman seudulla tapahtuu!  Kaipiaisten nuorisoseurantalolla pidetään rautatie-iltamat lauantaina 18.9.2010 klo 18. Iltamissa juhlitaan Pietarin radan ja aseman 140-vuotisjuhlaa ja korostetaan Kaipiaisten merkitystä kansainvälisenä kohtauspaikkana.

Ohjelmassa on luvassa historiallisen pienoisnäytelmän “Rautahevosta odotellessa”, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut myllykoskelaisen Tomi Iivonen.  Aseman roolihenkilöinä ovat Haminan Hywät Asukkaat ry:n  historiallisia henkilöitä 1800-luvun lopulta, Kaipiaisten nuorisoseuran ry:n väkeä sekä paikallisten harrastajateattereiden näyttelijöitä.

Kuvaaja Jaana Peltola

Kaipiaisten asemarakennuksessa toteutetaan valokuvanäyttely vanhoista valokuvista, jotka kertovat Kaipiaisten aseman ja sen ympäristön kulttuurihistoriallisesta merkityksestä.

Kaipiaisten asema on valmistunut vuonna 1870 ja se oli yksi tärkeimmistä Pietarin radan asemista. Se oli Pietarin radalla ainoa asema, jossa oli ravintola. Ravintola olikin paikallinen kuuluisuus, jota myös seudun asukkaat suosivat. 1800-luvun lopulla rautatien virkamiehet pitivät asemarakennuksessa omia vuosijuhliaan, joihin kokoontui virkakuntaa kaikilta lähiseutujen asemilta. Mukaan kutsuttiin myös tehtaiden herrasväki. Juhlat olivat muistitedon mukaan loisteliaita.

Iltamien tanssiorkesterina on kouvolainen Kangastus, Esa Sjöblomin johdolla.

Iltamat ovat osa Minun Kouvolani-iltamakiertuetta. Lämpimästi tervetuloa!

Seminaari on yleisölle avoin ja pidetään  lauantaina 25.9.2010 klo 10-15.  

Seminaariin on kutsuttu vierailevana luennoitsijana kirjailija Helena Wojtczak Englannista. Hän puhuu rautatienaisista Englannin rautateillä. Esitys perustuu hänen palkittuun teokseensa “Railwaywomen – exploitation, betrayal and triumph”. Tilanne Englannissa on paljon samankaltainen kuin Suomessa, rautateillä työskennelleet naiset ovat jääneet lähes huomiotta! Esitys pidetään englanniksi, mutta yleisölle jaetaan esitys suomennettuna, joten esityksen seuraaminen on helppoa.  Helena Wojtczak on loistava esiintyjä ja hänen esityksensä sisältää paljon harvinaista kuva- ja filmimateriaalia jopa ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Huumoria ei ole myöskään unohdettu.

Työväenmuseo Werstaan johtaja Kalle Kallio kertoo esitelmässään “Ratajätkän jäljillä” suomalaisista rautatienrakentajista 1900-luvun alussa. Vuosisadan vaihde oli radanrakennuksen kukoistusaikaa, jolloin uusia rautateitä avattiin eri puolilla Suomea. Rautatietä pidettiin modernisaation symbolina ja radanrakentajien mukana maaseudulle levisivät uudet tavat ja ajatukset työväenliikkeestä lähtien. Työt tehtiin pääasiassa miesten ja hevosten voimin, mutta radanrakennus edusti myös aikansa korkeaa teknologiaa. 

Toisaalta rakentajien asunnot olivat kurjia, heihin suhtauduttiin torjuvasti ja rajuja yhteenottoja sattui paikallisten kanssa. Jätkä olikin pilkkanimi, jonka radanrakentajat ottivat vuosisadan alussa omaan käyttöönsä. Ratajätkän uskottiin sosialismin avulla parantuneen raaoista tavoistaan uutteraksi työmieheksi, joka kohosi arvoltaan talollisten ja herrojen rinnalle tai vähän ohikin.

Neiti Emmi Joukainen, Viipurin raitioteiden ensimmäisiä naiskonduktöörejä vuonna 1916

1800-luvun puolivälissä kodin ulkopuolisia työpaikkoja oli naisille vähän, virkaura oli miesten yksinoikeus. Suurin osa palkkatyötä tekevistä naisista työskenteli tehtaissa ja  piikoina, palvelijoina, ompelijoina ja pesijöinä. 1860-luvulla valtion virastot alkoivat avautua naisille ja naisia palkattiin konttoritöihin ja alimpiin virkoihin postiin, lennätinlaitokselle ja rautateille.

Naiset ovat toimineet rautateillä monissa eri ammateissa; sähköttäjinä, lipunmyyjinä, kirjureina ja kanslisteina, veräjänvartijoina, rautatienrakentajina, siivoojina, asemapäälliköinä, junanlähettäjinä, tarkastajina ja konduktööreinä ja veturinkuljettajina. Näitä naisia yhdisti miehisessä ja hyvin hierarkkisessa työympäristössä työskentely.

Rautatiekulttuurikeskus REILIA  järjestää  yhdessä Kouvolan kaupunginmuseon kanssa näyttelyn “Yksipunttiset – naisia rautateillä”.  Näyttelyyn voi tutustua  Kouvolan taidemuseon tiloissa 2.9.-28.11.2010. Näyttelyssä kerrotaan esinein, tekstein, valokuvin ja liikkuvan kuvan avulla naisista eri ammateissa rautateillä. Näyttely antaa vastauksia kysymyksiin: milloin ensimmäiset naiset tulivat rautateiden palvelukseen Suomessa, millaisiin tehtäviin ja keitä he olivat.

Näyttely juhlistaa myös Pietarin radan 140-vuotisjuhlavuotta valottamalla Pietarin radan vaiheita sekä Kouvolan kaupungin historiaa ja identiteettiä. Näyttelyn aineisto on peräisin Suomen rautatiemuseon kokoelmista, Kouvolan kaupunginmuseosta ja Puotimuseosta täydennettynä yksityisten henkilöiden esineistöllä ja valokuvilla.

Näyttely perustuu Suomen rautatiemuseossa vuonna 2004 järjestettyyn näyttelyyn Olgat, Millyt ja Mathildat – naisia rautateiden palveluksessa sekä Naiset rautateillä -kirjoituskilpailun vastauksiin.

Näyttelyn toteuttamisessa ovat mukana:

-      Kouvolan kaupunginmuseo

-      Kouvolan kaupunki

-      Suomen rautatiemuseo

-      VR-Yhtymä Oy

-      Rautakirja Oy

-      Lahden julistemuseo

-      Hotelli- ja ravintolamuseo

-      Veturimiesten liitto ry

-      Rautatieläisten liitto ry

-      Rautatievirkamiesliitto ry

-      Rautatiealan Teknisten Liitto RTL ry

-      Kouvolan Sanomat

-     Amanita Oy

-     Avecra Oy

-     Selänpään asemayhdistys ry

-     Kuusankosken teatteri

-     Kymenlaakson ammattikorkeakoulu /restaurointi

Näyttely on osa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian hallinnoimaa Rautatiekulttuurikeskus Reilia-hanketta, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto, Kymenlaakson Liitto ja Kouvolan kaupunki.

Osallistuin toukokuussa kansainvälisen rautatiehistoriayhdistyksen järjestämään tutkijaseminaariin Belgiassa Mechelenissä. Seminaarin otsikkona oli Knitting the web. Railways, users and the city. Cities, users and their railways. Past, Present and Future.

Upeaan kongressikeskus LAMOTiin oli kokoontunut n. 40 rautatiehistorijoitsijaa eri puolelta maailmaa. Yhdysvalloista oli reipas ryhmä nuoria tutkijoita ja Keski-Eurooppa oli hyvin edustettuina. Harmikseni totesin, että olin ainoa suomalainen ja myös ainoa Pohjoismaiden edustaja. Toisaalta asialla oli myös hyvä puolensa, sillä kaikki tahtoivat jutella kanssani. Sukupuoleni varmasti myös vaikutti asiaan varsin miehisessä tutkijajoukossa.  Seminaarin parasta antia olikin verkostoituminen muiden maiden tutkijoiden kanssa. Lupasin myös rautateihistorianyhdistyksen puheenjohtajalle Henry Jacolinille toimia hänen kontaktihenkilönään Suomessa.

Ensimmäisen päivän pääpuhujana oli tohtori Peter Lyth Nottinghamin yliopistosta. Hän piti todella mielenkiintoisen esitelmän aiheesta: “Miksi rautatieasemat tekevät meidät onnellisiksi ja lentokentät onnettomiksi?” Esityksen kuvitukseen mukaan oli päässyt myös Helsingin rautatieasema. Sepä sai heti minut suoristamaan ryhtiäni yleisön joukossa ja sain osakseni hyväksyviä hymyjä amerikkalaisilta. Tästäpä sainkin jutun juurta myöhemmin tohtori Lythin kanssa.

Seminaaripäivien ohjelmaan kuului lukuisia esityksiä rautatiehistoriasta. Yksi parhaista oli  Lisa Mitchellin (University of Pennsylvania) esitys Intian rautateiden roolista osana mielenosoituksia.  Esitysten aiheet liikkuivat laidasta laitaan. Mieleeni jäi myös professori Ralf Rothin, Massimo Moraglion ja Gordon Hansenin esitykset.

Seminaarinjärjestäjät olivat järjestäneet myös opastetun kävelykierroksen Mechelenissä. Opas oli loistava ja kierroksen aikana tuli täysin selväksi, miksi Mechelen on seminaarin pitopaikkana. Euroopan mantereen ensimmäinen rautatie rakennettiin Brysselistä Mecheleniin vuonna 1830. Vapaa-ajalle oli järjestetty myös yhteisiä illallisia, mikä oli todella mukavaa!

Seminaarista kotiin tuomisina oli todella monta uutta tuttavuutta ja kontaktia muihin rautatietutkijoihin.

Kouvolassa järjestiin pari vuotta sitten rautatieaiheinen runo- ja laulukilpailu. Määräaikaan mennessä kilpailuun saapui 90 teosta, joista 70 oli runoja ja 20 lauluja. Nyt kilpailussa parhaiten menestyneet runot ja laulut on julkaistu kirjana nimeltä “Junan ikkunasta”.

Kilpailun tavoitteena oli nostaa esiin uusia runoilijoita ja lauluntekijöitä ja tietysti löytää uusia rautatierunoja ja -lauluja. Palkituista lauluista on julkaistu sanojen ohella myös nuotit. Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!

Kirjaa voi ostaa Kouvolan taidemuseosta ja Rautatiekulttuurikeskus Reilian kautta tilaamalla. Kirjan hinta on 8 €.

Kouvolan kansalaisopisto, Kouvolan kaupunginmuseo ja Reilia-rautatiekulttuurikeskus järjestävät valtakunnallisen rautatieaiheisen kirjoituskilpailun, jolla pyritään keräämään talteen rautatieaiheista muistitietoa sotavuosista.

Uusi kirjoituskilpailu on otsikoitu: “Junalla sotaan ja sotaa pakoon”.

Tähän kilpailuun toivotaan sodanaikaisia junamatkakokemuksia, joko omia kokemuksia, toisilta kuultuja tai haastatteluja. Myös valokuvat ovat suotavia. Kilpailuaikaa on 31.5.2010 saakka. Kilpailun säännöt löytyvät tämän viestin lisäksi Kouvolan kansalaisopistolta ja kulttuuritoimesta.

Kirjoituskilpailun säännöt:

Kirjoita vapaamuotoinen kertomuksesi käsin tai tietokoneella vain yhdelle puolelle paperia. Jätä paperin vasempaan reunaan noin 4 cm ja oikeaan reunaan noin 1 cm marginaali. Kerro tapahtuman aika ja paikka.

Laita kirjoituksen mukaan erillinen suljettu ja nimimerkilläsi varustettu kirjekuori, jossa on yhteystietosi; nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä mielellään myös taustatiedot kuten syntymäaika ja –paikka, koulutus ja ammatti/ammatit. Laita mukaan myös allekirjoitettu suostumuksesi siihen, että lähettämäsi aineisto voidaan arkistoida nimelläsi tutkimuskäyttöön rautatiekulttuurikeskuksen arkistoon ja mahdollisesti julkaista kirjoituskokoelmassa. Laita nimimerkkisi myös kirjoituksesi kansilehdelle. Jos haastattelet jotakuta, laita mukaan myös haastatellun taustatiedot. Voit osallistua kilpailuun myös useammalla kirjoituksella.

Jos lähetät valokuvia, merkitse selvästi, haluatko kuvat tai negatiivit takaisin. Lähetä myös negatiivit, jos ne ovat käytössäsi. Voit halutessasi lähettää koko albumin. Merkitse erilliselle paperille kustakin kuvasta mahdollisimman tarkat tiedot siitä, keitä kuvassa on, kuvaaja, aikakausi ja paikkakunta sekä kuvaan liittyvä tarina.

Lähetä vastauksesi 31.5. 2010 mennessä osoitteella: Kouvolan kansalaisopisto, Rautatieaiheinen kirjoituskilpailu II, Salpausselänkatu 38, 45100 Kouvola

Paikallinen raati valitsee voittajat, joille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti syksyllä 2010. Kilpailun tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan Kouvolan XII rautatieseminaarissa tammikuussa la 29.1.2011.

Lisätietoja:

Kouvolan kansalaisopisto
Ritva Sorvali
puh. 0206156579
ritva.sorvali@kouvola.fi

Kouvolan kaupunginmuseo
Anu Kasnio
puh. 020 615 8317
anu.kasnio@kouvola.fi

Helsingin yliopisto, Palmenia
Heli Mäki
puh. 050-316 0541
heli.maki@helsinki.fi

Professori Martti Turtola puhui la 23.1. Kouvolan X rautatieseminaarissa rautateiden merkityksestä talvisodan tapahtumiin. Monipuolinen esitelmä kilpistyi Turtolan loppupäätelmään: talvisodan ihme ei olisi ollut mahdollinen ilman rautateitä.

Tilanteet pitkällä rintamavyöhykkeellä muuttuivat nopeasti, joukkoja ja aseita piti siirtää alueelta toiselle. Tämä olisi ollut aivan mahdotonta ilman junien apua. Junat kuljettivat tavaraa, sotilaita, kaatuneita, evakkoja. Junien merkitystä kuvaa sekin, että vihollinen yritti katkaista nimenomaan rautatielinjoja ja pommitti tässä tarkoituksessa erityisesti risteysasemia.

Pommitusten pelossa pääosa kuljetuksia pyrittiin hoitamaan yöaikaan. Kun junat pimeässä puuskuttivat eteenpäin, sattui tietenkin myös kolareita. Muun muassa Suomussalmen ja Raatteentien taisteluihin menossa ollut kuljetus viivästyi kolarin takia noin vuorokaudella.

Sodan aikana ulkomaankauppa oli monelta osin pysähdyksissä, joten Suomen piti olla mahdollisimman omavarainen. Esimerkiksi junat kulkivat kotimaisella polttoaineella eli puulla. Turtola oletti että puulämmityksellä junat eivät pystyneet niihin nopeuksiin, joihin esimerkiksi kivihiililämmitys olisi antanut mahdollisuuden. Puuta kului paljon eikä aina ollut edes kuivaa, joten veturit todellakin puuskuttivat eteenpäin.

Turtolan esitelmän jälkeen katsottiin Evakko-elokuva, joka kuvasi yhden kylän ja yhden perheen evakkotaivalta. Talvisota aihe kiinnosti kouvolalaisia. Seminaariin osallistui reilut 100 kuulijaa.

Seminaari pidetään lauantaina 23.1. klo 10-14 Kouvolan kansalaisopiston auditoriossa. Tervetuloa!

Ensimmäinen Rautatiekulttuurikeskuksen julkaisu on nähnyt päivänvalon. Kokosimme ensimmäisen kansainvälisen tutkijaseminaarin esitykset laajennettuina versioina kansien väliin. Esitykset olivat tutkimuksellisesti niin laadukkaita, että tahdomme saada ne mahdollisimman laajasti rautatiehistoriasta ja -kulttuurista kiinnostuneiden tutkijoiden käyttöön.

Julkaisu kantaa samaa nimeä kuin seminaarikin: Railways as an innovative regional factor ja sisältää 10 englanninkielistä artikkelia. Artikkelien kautta on mahdollista hahmottaa kuvaa rautateihin liittyvistä tutkimustoiminnasta Englannisssa, Venäjällä, Kiinassa ja Suomessa.

Julkaisua tullaan toimittamaan kirjastoihin ja alan oppilaitoksiin ja museoihin. Siitä on tulossa myös myöhemmin myös verkkoversio.

Hirsirakenteinen vanha asema valmistui vuonna 1885, jolloin Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili Lappeenrannassa. Keisaria ja hänen seuruettaan varten rakennuksen eteläiseen päätyyn oli sisustettu kaksi salia ja salonki. Ne koristeltiin kattomaalauksilla ja ornamentiikalla, jotka oli suunnitellut Viipurin lääninarkkitehti Jac. Ahrenberg, jonka kynästä on myös mm. RUK:n päärakennus Haminassa.

Keisarillisten tilojen sisäseinät oli verhoiltu puuvillasilkkisillä ja villaisilla kankailla, jotka säilyivät paikallaan aina 1940-luvulle asti. Tapettikerrosten alta on löytynyt kankaiden riekaleita, joiden perusteella voidaan arvioida niiden värit ja laatu. Käytävän seinillä oli kirkkaanpunaista kangasta ja myös keltasävyisistä on merkkejä jäljellä. Suuremman salin katossa on karjalaiseen koristeperinteeseen pohjaava kuviointi. Pienempi salonki on koristelultaan hienostuneempi. Salien välissä oli keisarillinen toiletti. Lisäksi kokonaisuuteen kuului eteinen.

Keisarin huoneiden viereissä sijainneet matkustajien odotustilat etenivät hierarkkisessa järjestyksessä pohjoispäätyä kohti: ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan odotushuoneissa koristukset ja ornamentit vähenivät ja muuttuivat vaatimattomammaksi huone huoneelta.

Vanha asema jäi syrjään Simolan radan varrelle, kun Lappeenrannasta Imatralle johtava rata valmistui vuonna 1936 ja nykyinen asema valmistui palvelemaan matkustajia. 1950-luvulla asema muutettiin asunnoiksi rautatieläisille. Kattoja madallettiin ja tuolloin kattojen maalaukset jäivät piiloon välikattojen taakse. Odotussaleissa osa ornamenteista päällystettiin maalilla.

Keisarilliseen huoneistoon kuuluvat kaksi salia kunnostetaan Lappeenrannassa toimivien yhdistysten ja yhteisöjen kokoustiloiksi. Salonkiin rakennettavan toimistotilan kaupunki aikoo vuokrata esimerkiksi matkailualan yrittäjälle, joka voisi myös käyttää saleja muun muassa koulutustilaisuuksien tai matkailuun liittyvien tapahtumien järjestämiseen.