Osallistuin toukokuussa kansainvälisen rautatiehistoriayhdistyksen järjestämään tutkijaseminaariin Belgiassa Mechelenissä. Seminaarin otsikkona oli Knitting the web. Railways, users and the city. Cities, users and their railways. Past, Present and Future. Upeaan kongressikeskus LAMOTiin oli kokoontunut n. 40 rautatiehistorijoitsijaa eri puolelta maailmaa. Yhdysvalloista oli reipas ryhmä nuoria tutkijoita ja Keski-Eurooppa oli hyvin edustettuina. Harmikseni totesin, että olin ainoa suomalainen ja [...]
Tutkimus
Knitting the web- seminaari Belgiassa 27.-29.5.2010
tiistai, elokuu 10th, 2010REILIA-julkaisu valmistui
keskiviikko, joulukuu 16th, 2009(Lisää kuvia Flickr kuvagalleriastamme) Ensimmäinen Rautatiekulttuurikeskuksen julkaisu on nähnyt päivänvalon. Kokosimme ensimmäisen kansainvälisen tutkijaseminaarin esitykset laajennettuina versioina kansien väliin. Esitykset olivat tutkimuksellisesti niin laadukkaita, että tahdomme saada ne mahdollisimman laajasti rautatiehistoriasta ja -kulttuurista kiinnostuneiden tutkijoiden käyttöön. Julkaisu kantaa samaa nimeä kuin seminaarikin: Railways as an innovative regional factor ja sisältää 10 englanninkielistä artikkelia. Artikkelien kautta [...]
REILIA-seminaari: Fennomaniaa raiteilla
torstai, heinäkuu 2nd, 2009Ensimmäisen kansainvälisen rautatiehistoria seminaarin teemana oli lähestyä rautateitä alueellisena innovaatiotekijänä. Rautateiden osuutta suomalaisuusaateen levittäjänä on tutkinut väitöskirjassaan Tiina Päivärinne Helsingin yliopiston historian laitokselta. Hän on käyttänyt väitöskirjansa lähdemateriaalina kansanvalistuksellista kirjallisuutta. 1800-luvun lopun fennomaaneilla oli suuria odotuksia rautatieteknologian suhteen; he uskoivat rautatien sitovan Suomen entistä enemmän länsimaiseen kulttuuriin, joka nähtiin edistyneenpänä. Fennomaanit toivoivat rautatien yhdistävän Karjalan [...]
Ensimmäinen REILIA-seminaari onnistui hyvin
lauantai, kesäkuu 20th, 2009Ensimmäinen kansainvälinen rautatiehistorian seminaari pidettiin Kouvolassa 4.-5.6.2009. Sää suosi seminaariamme, sillä moneen vuosikymmeneen ei kylmempää kesäkuun alkua oltu koettu. Vettäkin satoi. Seminaarivierailla ei siis ollut mitään kiirettä ulos nauttimaan alkukesän päivistä, vaan he kuuntelivat suurella mielenkiinnolla seminaariesityksiä. Seminaariin Kouvola-talolle saapui puhujiksi 12 rautatietutkijaa; historiantutkijoita, museologeja, yhteiskuntatieteilijöitä sekä maantieteilijöitä. Puheenjohtajana toimi ansiokkaasti sotahistorian professori Martti Turtola. [...]
Reilia-seminaarin sivut auenneet
perjantai, toukokuu 8th, 2009Ensimmäisen kansainvälisen REILIA-seminaarin nettisivut ovat auenneet. Sivujen osoite on www.reilia.fi/seminar. Sivuilta löytyy tietoa seminaarin ohjelmasta ja luennoitsijoista.
Kirjoita naisista rautateillä!
lauantai, marraskuu 1st, 2008Kouvolan kansalaisopisto, Kouvolan museotoimi ja rautatiekulttuurikeskus Reilia järjestävät valtakunnallisen rautatieaiheisen muistitiedon keruukilpailun 27.9.2008 – 31.3.2009 välisenä aikana.